Helsingin yökerhokulttuuri muutosten kourissa

Helsinki on tunnetusti Suomen suurin kaupunki, jonka välittömässä läheisyydessä asuu miljoona ihmistä. Helsinki on myös Suomen yöelämän keskittymä, jossa on valtava määrä erilaisia yökerhoja. Tyypillistä Helsingin yökerhoille on vaihtuvuus, eikä yökerhojen elinikä ole kovinkaan pitkä Helsingissä, mikä johtuu pitkälti siitä, että asiakkaat etsivät jatkuvasti uusia konsepteja ja paikkoja, joissa viihdyttää itseään. Helsingissä on kuitenkin lukuisia jo legendaariseksi muodostuneita yökerhoja, jotka ovat toimineet samalla konseptilla poikkeuksellisen kauan. Yksi tällainen klubi Kaarle 12 eli kansanomaisesti Kalle, jonka torstai- ja lauantai-illat ovat erityisen suosittuja juhlakansan keskuudessa. Joihinkin yökerhoihin voi nykyään ostaa pääsylipun suoraan netin kautta, joka vähentää jonottamista. Myös yökerhojen keikkoja voi helposti tarkistaa macbook air 13 tietokoneen käynnistämällä ja valita mieleisensä tapahtuman.

Helsingin yöelämä on aina ollut dynaaminen ja muutosten alainen. Yökerhotarjonta on muodostunut yhä monipuolisemmaksi, ja erityisesti itäiseen kantakaupunkiin on noussut monia trendikkäitä ja vaihtoehtoisia yökerhoja. Yksi mielenkiintoisimmista keskittymistä on noussut Helsingin Hämeentielle, jossa sijaitsee Siltanen, Kuudeslinja, Postbar, Kaiku, jotka ovat Euroopan mittakaavassa erittäin trendikkäitä juhlapaikkoja. Muutos yökerhoissa näkyy erityisesti musiikkitarjonnan monipuolistumisessa. Yökerhoissa kuuluu nykyään muutakin musiikkia kuin eurodancea ja popmusiikkia, ja erityisesti elektroninen klubimusiikki on nostanut päätään. Hyvänä esimerkkinä on Ääniwallin tapaiset klubit, jotka ovat keskittyneet täysin konemusiikkiin. Toinen suuri muutos on ollut myös juomakulttuurin muutokset. Yökerhoissa ei notkuta enää vahvassa humalatilassa, vaan suomalaiset juovat nykyään huomattavasti vähemmän kuin ennen. Keskiolut on monien kädessä vaihtunut trendikkääseen kotimaiseen pienpanimo-olueeseen tai drinkkiin.


Korona muuttaa yöelämää

Koronakriisi on vaikuttanut Helsingin yöelämään valtavasti, sillä kaikki yökerhot on pakotettu laittamaan ovensa kiinni. Tietoa niiden avaamisesta ei ole, mutta on kuitenkin varmaa, että monet yökerhot joutuvat todennäköisesti sulkemaan ovensa. Kestää vielä hyvin kauan, ennen kuin ihmiset uskaltautuvat sisään täpötäysiin yökerhoihin. Toisaalta tämä voi ajaa aivan uudenlaisiin tapoihin nauttia yöelämästä. Kenties tulemme näkemään tulevaisuudessa enemmän avarampia tiloja, ja pienempien juhlapaikkojen nousun.