Helsinki on perinteisesti ollut Suomen yöelämän keskus, jossa on lukematon määrä erilaisia ravintoloita. Suomalaiset rakastavat tunnetusti juhlimista, joten etenkin viikonloppuisin varsinkin Helsingin keskusta täyttyy juhlijoista. Perinteinen juhliminen on Helsingissä tarkoittanut usein syömistä tai juomista ravintolassa tai pubissa, jonka jälkeen on siirrytty perinteisiin yökerhoihin. Tämä toki riippuu vuodenajasta, sillä kesäisin ihmiset aloittelevat usein puistossa tai muualla luonnon helmassa. Yökerhojen tarjonta on muuttunut viime vuosina entistä monipuolisemmaksi, sillä uusia yökerhoja syntyy jatkuvasti ravintolakentälle. Toinen suuri muutos yöelämässä on ollut lainsäädännön muuttuminen, jonka ansiosta moni yökerho voi pitää oviaan auki myöhempään.
Helsingissä on laaja valikoima erilaisia klubeja ja yökerhoja
Yökerhojen keski-ikä on perinteisesti ollut vain muutamia vuosia, mutta Helsingistä löytyy myös monia pitkäikäisiä yökerhoja, jotka ovat nousseet klassikoiksi juhlakansan keskuudessa. Kaupungin ykkösyökerho on perinteisesti ollut joko Kaivohuone tai Teatteri. Nämä paikat ovat Helsingin eliitin suosiossa ja ne ovat hieman kalliimpia kuin monet muut yökerhot. Hieman ydinkeskustan ulkopuolella sijaitsee myös legendaarinen Kaarle XII, joka on erityisesti toimistotyöntekijöiden suosiossa. Kallen torstai- ja lauantai-illat ovat erittäin suosittuja, jolloin ovelle saattaa kerääntyä pitkiäkin jonoja. Hieman rennompaa menoa tarjoaa nuorten suosima Milliklubi, joka on säilyttänyt suosionsa jo yli kymmenen vuoden ajan. Milliklubissa on perinteisesti soineet myös suomalaiset hitit, joka on kenties osa sen menestyksen salaisuutta.
Keskustasta löytyy myös lukuisia yökerhoja, joissa esiintyy live-bändejä. Näistä erityisen suosittu on Club Capital, jossa järjestetään erilaisia konsertteja, joissa esiintyvät kuuluisat suomalaiset ja ulkomaalaiset nimet. Tavastia-klubi on eittämättä Suomen vanhimpia rock-klubeja, jossa on live-musiikkia myös keskellä viikkoa. Tavastia on perinteisesti keskittynyt vain rock-musiikkiin, mutta nykyään keikkatarjonnasta löytyy paljon myös muunlaista musiikkia. Tämän lisäksi ravintolassa järjestään myös discoiltoja. Yhdeksi suosituimmaksi yökerhoksi yli kolmekymmenvuotiaiden joukossa on noussut Apollo Club, joka on samalla yksi Helsingin suurimmista yökerhoista. Apollossa esiintyy viikottain kiertäviä yhtyeitä, jonka lisäksi siellä kuullaan uusimpia tanssihittejä. Apollossa on useita eri tanssilattioita, mikä mahdollistaa eri musiikkityylien kokemisen. Helsingin Kampista löytyy myös suosittu Maxine, joka on erityisesti Helsingin ulkomaalaisen väestön suosiossa.
Kallion yökerhot
Suurin osa Helsingin yökerhoista sijaitsee kaupungin ydinkeskustassa, mutta viime vuosina myös Kallioon on syntynyt yökerhoja, joissa on mahdollista tanssia ja juhlia yömyöhään saakka. Kallio on loistava vaihtoehto täynnä kulttuuria ja tyylikkäitä ruokapaikkoja. Alueella myös lukuisia yleisiä saunoja, kuten kuuluisat Arlan sauna ja Kotiharjun sauna. Talvella nämä paikat ajavat jopa perinteisten pubien ohi, sillä upean tunnelman lisäksi niissä on mahdollista nauttia omia virvokkeita ja juomia. Kun Helsingin keskustan paikoissa musiikki on usein hyvin geneeristä, soi Siltasen, Postbarin ja Kaiku klubin tapaisissa paikoissa usein eurooppalainen klubimusiikki. Elektronisen musiikin mekka on sijaitsee kuitenkin Ääniwallissa, joka on erityisen suosittu nuorten ja muotitietoisten aikuisten keskuudessa. Nykyään tosin Ääniwallin keikkatarjonnasta löytyy muutakin musiikkia, kuten jazzia tai räppia.
Kallion ja keskustan lisäksi Helsingistä löytyy yökerhoja myös esimerkiksi Malmilta, jossa sijaitsevat kuuluisat Lucky Lady ja Crazy Horse. Itäkeskuksesta löytyy Valentina Night ja E93 Lounge & Night Club. Näissä paikoissa meno on usein rennompaa ja hulvattomampaa, jonka lisäksi hinnat saattavat olla keskustaa halvempia.