Moni viettäisi mielellään iltaa ystäviensä seurassa yökerhoissa, mutta yleinen ongelma on se, että keskinäinen seurustelu ei juuri suju liian kovalla olevan musiikin vuoksi. Tanssilattia saattaa houkuttaa, mutta olette juuri onnistuneet saamaan pöydän ja paikalta nouseminen johtaa varmasti siihen, että pöytää ei enää saa takaisin.
Toisaalta monissa paikoissa juttu kulkee ja äänen taso on sopiva, mutta se kuuluisa tanssijalka alkaakin vipattaa. Tanssilattiaa ei vain näy mailla halmeilla, ja päästäkseen tanssimaan on joko vaihdettava toiseen paikkaan tai tanssittava ilman musiikkia ja tanssilattiaa.
Onneksi Helsingin yöstä löytyy myös paikkoja, joissa sekä tanssiminen että seurustelu on mahdollista ja ilta on varmasti viihtyisä kaikille. Tästä artikkelista voit lukea niistä Helsingin yökerhoista ja baareista, joissa on mahdollista sekä tanssia että seurustella ystävien kanssa.
Molly Malone’s
Aivan Rautatieaseman kupeessa sijaitseva Molly Malone’s on yksi Helsingin tunnetuimmista irkkupubeista, mutta se tarjoaa toki paljon muutakin kuin pubin. Mollyn alakerrassa voit nauttia aidosta irlantilaisesta pubitunnelmasta ja toisinaan myös livemusiikista. Yläkerrassa puolestaan on tanssilattia, jossa soivat suosituimmat hitit ja vanhat retrosuosikit sekaisin,minkä lisäksi tarjolla on myös livemusiikkia. Paikka on lisäksi melko tilava, ja vaikka ruuhkaisina iltoina voi olla hankala löytää istumapaikkaa, on Molly auki viikon jokaisena päivänä. Hiljaisempina iltoina löytää helposti tuolin, jossa tanssimisen välillä on hyvä lepuuttaa kipeitä jalkoja ja vaihtaa kuulumiset kaverin kanssa.
Apollo Live Club
Apollo sijaitsee Mannerheimintiellä Forumin vanhan elokuvateatterin paikalla, ja se tarjoilee kävijöilleen monenlaista viihdettä. Apollossa on toisinaan live-esiintyjiä, siellä voi laulaa karaokea, kuunnella stand up -komiikkaa, tanssia tai vain nauttia illasta ystävien kanssa jutellen. Apollo on melko hintava paikka, mutta viihde on taattua, ja isoin ongelma taitaakin olla se, että suurikokoisessa yökerhossa eksyy tai hukkaa kaverinsa. Kännykkäaikana tämäkään on harvoin todellinen ongelma. Apollo on tunnettu myös hyvistä Halloween-bileistään, joihin partyking.fi auttaa löytämään upeat naamiaisasut.
Kaiku
Kaiku on hieno osa Helsingin klubikulttuuria, ja se sijaitsee Kalliossa vanhassa tehdasrakennuksessa. Kaiku on ennen kaikkea keikkapaikka, mutta siellä on mahdollista myös vain istuskella. Tila jakautuu osiin, joten sieltä on helposti löydettävissä myös hieman hiljaisempia nurkkia. Kallio on erityisesti viimeisen 15 vuoden ajan ollut kasvavassa suosiossa, ja monet ovat löytäneet tiensä myös Kaikuun. TIlava paikka ja viihtyisä terassi takaavat jokaiselle mahtavan illan hyvän musiikin säestämänä.
DTM
Pohjois-Euroopan suurin homobaari DTM toivottaa kaikki sukupuoleen ja suuntaukseen katsomatta tervetulleiksi. DTM on ennen kaikkea tunnettu rennosta meiningistään ja hyvistä bileistään. Baarissa soi viikonloppuiltaisin hyvä musiikki, jonka tahdissa voi jorata vaikka aamun pikkutunteihin. Lisäksi tilava baari tarjoaa helposti tilaa istumiseen ja juttelemiseen.
Kaarle XII
Arvokkaasti nimetty Kaarle XII on yksi Helsingin tunnetuimmista yökerhoista. Kasarmikadulla sijaitsevan “Kallen” torstain bileillat ovat nousseet jo lähes legendaarisiksi, ja jokaisen Helsingin yössä bailaavan on syytä ne joskus kokea. Kaarle XII jakautuu kahteen kerrokseen, jossa yläkerran toinen puoli on suuri tanssilattia ja toinen puoli baari, jossa kaverin kanssa keskustelu onnistuu hyvin. Alakerrassa voi kuunnella suomipoppia ja vaikka halutessaan tanssia pöydillä.